Skip to main content

Klassinen- ja urheiluhieronta

Locomotion on täyden palvelun kuntokeskus, jonka vuoksi tarjontaamme kuuluu liikuntapalveluiden lisäksi myös rentouttavaa, korjaavaa ja huoltavaa urheilu- sekä klassista hierontaa. Käyttääksesi hierontapalveluitamme, sinun ei tarvitse olla kuntokeskuksemme asiakas. Maksutapana käy käteis- ja korttioston lisäksi myös Smartumin, Edenredin sekä ePassin hyvinvointiedut.

Urheiluhieroja Heikki Turakainen

” Moi, mä olen Heikki!

Valmistuin urheiluhierojaksi Kuopion hierojakoulusta vuonna 2010, jonka jälkeen olen kasvattanut osaamistani hierojan työn ohessa jo yli 13 vuotta.

Pyrin kohtaamaan jokaisen asiakkaan yksilönä ja auttamaan mahdollisten vaivojen hoidossa, kuntoutuksessa sekä ennaltaehkäisyssä. Urheilun puolella käsittelyt suoritetaan panostamalla urheilijan lajiin, parantamalla suoritusta sekä hoitamaan lajissa käytettävät lihakset ja liikeradat mahdollisimman toimiviksi.

Oma taustani liikunnan parissa on suurimmalta osin voimailun sekä kehonrakennuksen puolelta, myös nyrkkeily oli nuorena useita vuosia mukana. ”

Toivotan kaikki tervetulleeksi hierontaan ja koitan tehdä parhaani, jotta saisitte mahdollisimman ison hyödyn käsittelystä.

Asiakaspalaute Heikin käsittelystä:

”Paras hieronta, jossa olen ollut. Voimankäyttö oli koko ajan sopivaa ja kireydet aukesivat nopeasti. Heikki käytti myös erilaisia tehokkaita otteita, joita kukaan muu hieroja ei ole käyttänyt käsitellessään minua.”

Heikin hierontahinnasto:
Hieronta 30 min 30 €
Hieronta 45 min 40 €
Hieronta 60 min 50 €
Hieronta 90 min 65 €

Ensikäynti Heikin hierontaan tutustujaedulla -20% .
Maksutavat: Käteinen, kortti, hyvinvointiedut

Saatavilla myös hieronnan lahja- ja sarjakortteja sekä paikan päällä että verkkokaupassamme.

Ajanvaraukseen pääset tästä.  HUOM! Päivittynyt ajanvaraus