UncategorizedUutiset

Locomotionin toimintasuunnitelma turvallisen treeniyhteisön vuoksi

Yhteistyöllä turvallinen treeniympäristö

Locomotion-kuntokeskus on avoinna ja palvelumme ovat käytössäsi osittain poikkeusjärjestelyiden turvin. Koska asiakkaidemme liikuttaminen ja terveys on meille prioriteetti numero yksi, olemme lisänneet palveluvalikoimaamme sekä tehostaneet toimintaamme entistäkin paremmaksi. Toimintasuunnitelmallamme teemme kaikkemme kuntokeskuksen harjoittelun turvallisuuden vuoksi, ja tämän lisäksi nyt uutuutena palveluihimme kuuluu etäliikunta, jotta liikkumista voi harjoittaa kotoa tai jopa vapaa-ajanasunnolta käsin!

Me Locomotionilla seuraamme tiiviisti hallituksen ja terveysviranomaisten antamia suosituksia sekä koronatilanteen muutoksia alueellisesti. Teemme kaikkemme, jotta sinä voit jatkaa liikunnan harrastamista turvallisesti ja vaivattomasti myös vallitsevassa tilanteessa. Toimintamallimme tiedonlähteenä toimii www.thl.fi ja www.valtioneuvosto.fi

Tämän tiedotteen alla on kaksi luotettavaa tutkimustulosta isojen organisaatioiden lähteistä.  Kansainväliset tutkimukset osoittavat kuntokeskuksen olevan hyvinkin turvallinen ympäristö, mutta teethän yhteistyötä kanssamme ja luet tämän! Päivitämme korona-ajanohjaistusta tähän tiedotteeseen ohjeiden muuttuessa.

MUISTA NÄMÄ:

1. Älä tule salille, jos sinulla on flunssan oireita.
2. Pese kädet huolellisesti saippualla salille tullessasi ja pois lähtiessäsi. Käytä tarvittaessa lisäksi salilta löytyvää käsidesiä. Vältä kasvojen alueen koskemista.
3. Noudata hyvää aivastamis- ja yskimistapaa. Yski hihaan tai paidankaulukseen, älä käsiisi. Jos käytät nenäliinaa, heitä se heti käytön jälkeen roskiin ja pese kätesi huolellisesti.
4. Pidä ja anna etäisyyttä muihin treenaajiin. Käytä kasvomaskia tilanteissa, joissa turvaetäisyyksiä ei ole mahdollista pitää, esim. odotus- ja pukutiloissa ruuhka-aikaan.
5. Pyyhi käyttämäsi laitteet ja välineet käytön jälkeen desinfiointisuihkeella.
6. Voit halutessasi käyttää treenin aikana omaa jumppamattoa tai muita omaa hygieniaa turvaavia välineitä. Muista kuitenkin huolehtia myös niiden puhdistuksesta treenin jälkeen.
7. Huolehdithan aikuisena, että lapsiparkkiin saavutaan vain täysin terveenä. Lapsen kädet tulee niin ikään pestä huolellisesti ennen ja jälkeen lapsiparkin.
8. Noudata aina voimassaolevaa viranomaisohjeistusta.

Toimintasuunnitelmamme ja ohjeet asiakkaille

Yhteistyö on avain turvalliseen treeniympäristöön, ja siten saamme pidettyä omat kotisalimme koronavapaina.

Toimipisteissämme on käytössä tehostettu siivoussuunnitelma, mutta toivomme, että asiakkaamme kantavat myös oman kortensa kekoon turvallisen treeniyhteisön hyväksi. Näissä talkoissa tarvitaan myös jokaisen asiakkaan panostusta.

1. Tehostettu siivous

Toimipisteissä noudatetaan tehostettua siivoussuunnitelmaa, jossa erityisesti kosketuspintojen säännöllinen desinfiointi on etusijalla. Laitteet, välineet, ovenkahvat ja muut usein kosketuksessa olevat pinnat desinfioidaan henkilökunnan toimesta päivittäin. Myös jokainen asiakas pyyhkii itse käyttämänsä laitteet ja välineet käytön jälkeen, jotta hygieniatasoa saadaan pidettyä yllä. Tätä varten salilla on saatavilla käsipaperia ja desiliuosta suihkupulloissa. Ryhmäliikunnoissa käytetään välineitä harkiten, ja vain sellaisia välineitä, jotka on mahdollista puhdistaa ennen seuraavaa käyttökertaa. Lisäksi olemme ottaneet kokeiluun uuden desinfiointituotteen, Zep Minifog, jolla tilojen pinnat ja ilma saadaan desinfioitua tehokkaasti ja nopeasti. Tuotteella saavutettava perusteellinen desinfiointi suoritetaan kokeilun aikana kahden viikon välein ryhmäliikuntatiloissa ja neljän viikon välein muissa tiloissa. Tuotteen käyttö ei sulje pois siivoussuunnitelmaan sisältyvää pintojen desinfiointia tai asiakkaiden suorittamaa laitteiden ja välineiden desinfiointia. Tilanteen vaatiessa tuotteen käyttöväliä tihennetään.

2. Turvavälit
Tilamme ovat yli 1200 neliön kokoiset, joten sinun on enemmän kuin helppoa treenata suositusten mukaisia turvavälejä noudattaen. Huolehdithan omasta, mutta myös kanssatreenaajan tilantarpeesta oman treenisi aikana. Jos mahdollista, voit halutessasi ajoittaa treenit hiljaisemmille ajankohdille luomamme liikennevalomallin avulla. Yleisimmät vilkkaammat ajat keskuksissamme ovat klo 9-12 ja klo 16-19 välillä. Ryhmäliikunnoissa turvavälit on huomioitu rajaamalla osallistujamääriä käytössä olevan tilan ja tunnin luonteen perusteella. Ryhmäliikuntatilaamme on myös asennettu tarrat, jotka osoittavat sinulle oman harjoitusalueen ja helpottavat turvavälin ylläpitämistä. Suosittelemme asiakkaillemme kasvomaskin käyttöa tilanteissa, joissa turvavälejä ei ole mahdollista säilyttää, esim. odotus- ja pukutiloissa ruuhka-aikaan.

3. Etäpalvelut

Säännöllinen liikunta pitää vastustuskykyä yllä ja mielen virkeänä. Jotta liike ei loppuisi edes kotikaranteenin tai erityisen varovaisuuden vuoksi,  olemme lisänneet kaikille aktiivisille Locomotionin asiakkaille etäliikuntamahdollisuuksia tukemaan liikuntaasi missä tahansa tilanteessa. Paikan päällä ohjattavien tuntien lisäksi saat käyttöösi kattavan määrän livestreamattuja etäjumppia, valmiita videotallenteita ja kirjallisia ohjeita kotitreenien tueksi. Tunnit lähetetään Helt-palvelun kautta, joka toimii sekä tietokoneella että älylaitteilla. Näyttöpäätteen lisäksi tarvitset toimivan internetyhteyden. Kysy lisää henkilökunnaltamme. Lue lisää etäjumpista tästä

4. Asiakkaan vastuu

Toki annamme asiakkaillemme myös hieman vastuuta. Muistutamme ylläolevista asioista keskuksissamme säännöllisesti. Tärkeintä on muistaa, että yhtään kipeänä ei saa tulla harjoittelemaan. Ei vallitsevan tilanteen johdosta tai muutenkaan. Harjoittelu flunssaisena on aina terveysriski. Treenaamaan tullaan vain täysin terveenä, oli kyseessä sitten koronavirus taikka normaali kausiflunssa. Mikäli sinulla on flunssan oireita, tee sähköinen oirearvio OmaOlo -palvelussa. Mikäli oireet viittaavat koronavirustautiin, ajanvaraus koronavirustestiin onnistuu samassa palvelussa ilman erillistä yhteydenottoa terveyskeskukseen. Noudata aina terveydenhuollon ammattilaiselta saamiasi ohjeita.

5. Henkilökuntamme suojautuu sinun turvallisuuttasi varten

Koska haluamme varmistaa omalla toiminnallamme, että teemme kaikkemme on turvallisen ja jatkuvan liikunnan puolesta, niin henkilökuntamme suojaa sekä sinun että omaa hyvinvointiaan asiakaspalvelutilanteissa kasvomaskia/visiiriä käyttäen. Kasvosuojainta meillä käyttävät asiakaspalvelu, Personal Trainerit, hierojat sekä fysioterapeutit niin asiakaspalvelu- kuin valmennuskohtaamisissakin.

Terveytesi on meille tärkeä

Säännöllinen liikunta nostaa vastustuskykyä, ennaltaehkäisee tuki- ja liikuntaelinsairauksia, pitää kakkostyypin diabeteksen ja sydän- sekä verisuonisairaudet kurissa, ja ehkä se kaikkein tärkein: hoitaa fyysisen hyvinvoinnin lisäksi meidän henkistä hyvinvointiamme, jota kaikki me tarvitsemme vaikeassa maailmantilanteessa.

Pidetään siis itsemme terveenä, turvassa ja liikunnallisena nyt sekä tulevaisuudessa.

Tervetuloa Locomotion 2.0 -kuntokeskukseen.
Tiedote päivitetty 23.2.2021

Asiakastiedotteemme 24.2.2021:
https://locomotion.fi/2021/02/24/asiakastiedote-24-2-2021/

Tässä linkki Aluehallintovirastolle toimitettuun selvitykseen
Selvitys aluehallintovirastolle Locomotion (1)

 

 

Tässä kootusti eri lähteistä kerättyä tietoa Covid-19 viruksesta kuntokeskusmailmassa:

Lähde kansainvälinen kuntokeskus järjestö IHRSA ja tutkimus yritys MXM https://www.prnewswire.com/news-releases/national-study-confirms-its-safe-to-work-out-at-the-gym-current-data-shows-no-evidence-of-covid-19-spread-in-gyms-301122664.html?tc=eml_cleartime

 

Artikkeli: Liikunta suojaa koronakuolemalta/Suomalainen Espanjassa. Tutkimus: https://link.springer.com/article/10.1007/s40121-021-00418-6

 

 

 

 

 

https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/art-2000007483943.html

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000006697886.html

https://www.kaleva.fi/ei-ole-syyta-leimata-kuntokeskuksia-kansainvaliset/3150272

https://www.europeactive.eu/news/safeactive-study-%E2%80%93-preliminary-results-showing-extremely-low-levels-covid-19-risk-fitness-clubs

https://www.healthclubmanagement.co.uk/health-club-management-news/COVID-19-gyms-fitness-ukactive-/346146

https://www.healthclubmanagement.co.uk/health-club-management-news/Track-and-trace-NHS-gyms-COVID-19/346669

Lähde: Public Healt England

Kuntosalit ovat UK:n hallituksen tilastojen mukaan aivan listan alaosassa niiden paikkojen osalta, joissa ihmiset ovat vierailleet ennen positiivista COVID-19-testiä. UK:n hallituksen Track and Trace-sovelluksen käyttäjien datatietojen tutkimus on osoittanut, että kuntosalit ovat Sky Newsin raportin mukaan yksi vähiten mukana olevista paikoista, joissa virusta on tavattu. Lista näyttää kohteet, joissa virusdiagnoosin saaneet ovat asioineet, mutta PHE sanoo, että se ei todista, missä he saivat COVID-19.: n.

  • Supermarketit – 18.3%
  • Toisen asteen koulut – 12.7%, Ensimmäisen asteen koulut- 10.1%
  • Sairaalat – 3.6%, Kotihoito – 2.8%
  • Sairaalat – 3.6%
  • Koti (< 5hlö) – 1.2%
  • Kuntosalit – 1.1%
  • Ravintolat ja kahvilat – 1.0%

Kuntosalit ovat lähellä listan alaosaa 1.1 prosentissa – tulos on sama kuin leikkauksissa.